maus&orlovski esitysyhteisö

Maus&Orlovski on Helsingissä toimiva, eri alojen taiteilijoista koostuva vaihtuvajäseninen esitysyhteisö, jonka kokoajana, taiteellisena johtajana ja ohjaajana toimii Tuija Kokkonen. Vuodesta 1996 lähtien Kokkonen/ Maus&Orlovski on tehnyt paikkakohtaisia muistioesityssarjoja, joissa tutkitaan esityksen, luonnon ja ajan suhteita. Tämä on johtanut sekä taiteenlajien että eliölajien välisiin maastoihin, joissa estetiikkaa, etiikkaa ja politiikkaa ei voi erottaa toisistaan.

Muistioesityssarjat ovat Maus ja Orlovski -muistioita rakkaudesta kaupungissa (kolme esitystä 1997, kuunnelma 1998), Valuma-alue — muistioita vapaudesta (kolme esitystä ja installaatio 1999—2003) ja käynnissä oleva Muistioita ajasta (2006—). Niitä en esitetty Helsingissä Kiasma-teatterin ohjelmistossa, Esitystaiteen keskuksessa sekä useissa muissa maissa.

historia

Maus&Orlovski -työryhmät

2010–

Kronopolitiikkaa — III muistio ajasta

  • Alkuvuonna 2010 esityksen ihmiset ovat 70-9-vuotiaita:
    ei-inhimilliset kanssaesiintyjät
    Sirkka Turkka (runous)
    Kauko Uusoksa (qigong)
    Tuija Kokkonen (suunnittelu, teksti, ohjaus)
    Pekka Sassi (video)
    Riku Saastamoinen (ääni)
    Sini Haapalinna (live video)
    Pinja Kokkonen (roboeläinohjaus)
    Silja Sallamaa, Elina Tommila (oppaat/Eläinmuseo)
    Sakari Lehtinen, tähtinäyttäjä (Ursan tähtitieteellinen seura/ tähtitorni)
  • Muu työryhmä:
    Mika Aalto-Setälä (graafinen suunnittelu)
    Johanna Tirronen (tuotantokonsultti)
    Ville Saarivaara (www-taitto ja -ohjelmointi)
    Karita Blom (tuotantoassistentti)
  • Muut kanssatoimijat:
    Jouko Rikkinen, kasvitieteen professori, biotieteiden laitos / Helsingin yliopisto (jäkäläkeskustelut ja -kuvat)
    Ilona Oksanen, tutkijatohtori, elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos, mikrobiologian osasto / Helsingin yliopisto (perehdytys syanobakteereihin, mikroskopointi ja kuvaus yhteistyössä Sini Haapalinnan kanssa)
    Markku Nousiainen, mediasuunnittelija ja -taiteilija (ohjelmointi ja tekninen konsultaatio)
    David Hackston, englanninkieliset käännökset (paitsi sitaatit)
  • Valokuvat:
    Petri Virtanen
    Johanna Tirronen
2008

Esitys merinäköalalla (koiran kanssa/koiralle)
— II muistio ajasta

  • Esiintyjät:
    Eka (Ninacan Evita, koira)
    Sini Haapalinna
    Jukka Hytti (tuottaja)
    Kaisa Illukka (visuaalinen suunnittelu, valokuvaus)
    Tuija Kokkonen (suunnittelu, teksti, ohjaus)
    Tomi Suovankoski (äänisuunnittelu)
    Robin Svartström
    Tuire Tuomisto
  • Hitaan tapahtuman työpaja: koreografi, tanssija Ari Tenhula
2007, 2006

Herra Tossavainen – I muistio ajasta
Mr Nilsson – I Memo of Time

  • Esiintyjät:
    Tanja-Lotta Räikkä
    Robin Svartström (näyttämömestari)
    Marja Silde (2006)
    Tuire Tuomisto (2007)
  • Äänisuunnittelu, esiintyjä:
    Miikka Ahlman
  • Valosuunnittelu, esiintyjä:
    Tomi Suovankoski
  • Visualisaatio, vj, esiintyjä:
    Kaisa Illukka
  • Video:
    Terike Haapoja
    Kaisa Illukka
  • Ohjaajan assistentti (2007):
    Aino Eskelinen
  • Teksti:
    Kokkonen ja työryhmä
  • Suunnittelu, ohjaus, esiintyjä:
    Tuija Kokkonen
  • Etologian ja evoluutioekologian konsultti:
    Evoluutioekologi Jussi Viitala
  • Tuottajat:
    Sanna Rekola
    Milla Laasonen
  • Valokuvaaja:
    Petri Summanen
2003

Valuma-alue — muistio katoavuudesta

  • Suunnittelu ja toteutus:
    Tuija Kokkonen
    Mika Taanila

Valuma-alue — III muistio vapaudesta

  • Esiintyjät:
    Meri Nenonen
    Marja Silde
    Robin Svartström
  • Video:
    Mika Taanila
  • Äänisuunnittelu:
    Timo Muurinen
  • Valosuunnittelu:
    Tarja Ervasti
  • Suunnittelu, teksti, ohjaus:
    Tuija Kokkonen
  • Tuottaja:
    Irmeli Kokko
  • Valokuvat:
    Pirje Mykkänen
2001, 2003

Valuma-alue — II muistio vapaudesta

  • Esiintyjät:
    Meri Nenonen
    Marja Silde
    Robin Svartström
  • Äänisuunnittelu:
    Jari Kauppinen (2001, 2003)
    Timo Muurinen (2003)
  • Valosuunnittelu:
    Mikko Hynninen
  • Graafinen suunnittelu:
    Jari Aalto-Setälä
  • Suunnittelu, teksti, ohjaus:
    Tuija Kokkonen
  • Video:
    Ohjaus: Mika Taanila
    Kuvaus: Jussi Eerola
  • Valomiehet:
    Ville Väänänen
    Henry Wacklin
  • Leikkaus:
    Tita Jänkälä
  • Esiintyjät:
    Max Bremer
    Leea Klemola
    Juha Kukkonen
    Ihman and Wafaa Mahmoud (tanssi)
  • Tuottajat:
    Marinella Vartiainen
    Tanja Vepsäläinen (assistentti)
    Irmeli Kokko (2003)
  • Valokuvat:
    Pirje Mykkänen
1999, 2003

Valuma-alue — I muistio vapaudesta

  • Esiintyjät:
    Max Bremer
    Leea Klemola
    Juha Kukkonen
    Marja Silde
    Robin Svartström
  • Video:
    Marika Orenius
  • Kuvaus:
    Rostislav Aalto
    Samuli Saastamoinen
  • Valosuunnittelu:
    Liisa Kyrönseppä
  • Äänisuunnittelu:
    Tommi Koskinen
  • Ääniajo:
    Timo Muurinen
  • Graafinen suunnittelu, puvustus:
    Jari Aalto-Setälä
  • Visualisaatio:
    Jari Aalto-Setälä
    Liisa Kyrönseppä
    Marika Orenius
  • Järjestäjä:
    Laura Karen
  • Teksti:
    Kokkonen ja esiintyjät
  • Suunnittelu, ohjaus:
    Tuija Kokkonen
  • Keskustelusarjan moderaattori:
    Mervi Varja
  • Tuottajat:
    Eeva-Kaisa Ikonen
    Irmeli Kokko (2003)
  • Valokuvat:
    Pirje Mykkänen
1997

Maus and Orlovski — muistioita rakkaudesta kaupungissa

  • Esiintyjät:
    Max Bremer
    Leea Klemola
    Juha Kukkonen
    Meri Nenonen
    Ursula Salo
  • Visuaalinen suunnittelu:
    Jaakko Niemelä
  • Valosuunnittelu:
    Sirje Ruohtula
  • Äänisuunnittelu:
    Jari Kauppinen
  • Graafinen suunnittelu, puvustus:
    Jari Aalto-Setälä
  • Ohjaajan assistentti:
    Marja Silde
  • Suunnittelu, teksti, ohjaus:
    Tuija Kokkonen
  • Tuottaja:
    Irmeli Kokko
  • Valokuvat:
    Sakari Viika